Osa 1
Kasumi on erikoinen tyttö- eikä pelkästään sen takia, että hän on supersöpö lukiolainen, jonka sydän on kultaa. Hänellä on iso salaisuus: hän voi muuttua näkymättömäksi pidätellessään hengitystään. Mutta kun hänet siirretään yksityiseen eliittikouluun, tällaisen supervoiman salaaminen on entistä vaikeampaa. Etenkin kun komea oppilaskunnan puheenjohta Ryuuki iskee silmänsä häneen, ja Kasumi joutuu mustasukkaisen Reina-tytön silmätikuksi. Pystyykö Kasumi salaamaan, kuka hän todellisuudessa on?
Ykkösosassa mukana myös extramateriaalia!

onko kasumi 2 tulossa vai ei?
milloin 2 osa tulee
Milloin kakkos-osa on oikein tulossa, kun meinaan kyllästyä odottelemiseen.? =)
Hei! Pahoittelemme pitkää odotusta. Pyrimme julkaisemaan 2. osan kesän aikana, mutta aikatauluihin voi tulla muutoksia.
Hei! tahtoisin kysyä ilmestyykö kasumia joka toinen kuukausi vai joka kuukausi? Entä moniko osainen kasumista on suunniteltu?
Heippa Minnie! Valitettavasti emme voi luvata julkaisuaikataulun suhteen mitään. Kasumia tuottava Monkey Square on tehnyt vasta kaksi ensimmäistä osaa, ja kolmatta osaa joudutaan valitettavasti vielä odottamaan. Pyrimme julkaisemaan kakkososan kesään mennessä.
Minäkin haluan tietää, milloin julkaistaan osa 2! Ostan sen heti, kun mahdollista.
Ihanaa koskatulee jatkoo?
Vau! tää on mahtava!